4.10.2013

Suussasulava lohivoileipäkakku

Voileipäkakkuohjetta jälleen. Olen nyt kertakaikkiaan innostunut tekemään näitä nykyään kai melko retrona pidettyjä juhlapöydän klassikkoja. Lohivoileipäkakku on ehdoton suosikkini: yksinkertaisia, herkullisia raaka-aineita, eikä mitään kummallisuuksia - ei vain voi mennä pieleen!


Tarvitset:

1 pss (16 palaa) isoa tummaa paahtoleipää

Kostutukseen:

2,5dl l mietoa kasvislientä (puolita kasvisliemikuutiopaketin ohje)

Täytteet:

400 g lämminsavulohta
150 g kylmäsavulohta
1 rs Savulohi ja piparjuuri -tuorejuustoa
½ dl kermaa
½ punttia tilliä
hieman rouhittua mustapippuria

Kuorrutukseen:

1 rs maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kuohukermaa
sitruunamehua maun mukaan
(tilliä)

Koristeluun:

100 g kylmäsavulohta
Kirsikkatomaatteja
Kurkkua
Sitruunaa
Tilliä

1.  Valmista ja jäähdytä kasvisliemi. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois ja pyri tekemään leivistä saman kokoisia. Valmista täyte valmiiksi: yhdistä tuorejuustoon hienonnetut lämminsavulohi ja kylmäsavulohi sekä silputtu tilli. Rouhi joukkoon hieman mustapippuria. Notkista tavittaessa kermalla.

2. Pinoa ensimmäinen leipäkerros tummista paahtoleivistä. Tähän kakkuun käytin neljä paahtoleipää per kerros. Kostuta leivät huolellisesti kasvisliemellä, voit käyttää apuna esimerkiksi lusikkaa. Jokaisen leipäpalan tulisi näyttää ja tuntua märältä.

3. Levitä leipien päälle ensimmäinen täytekerros. Tasaa lusikalla siten, että täytettä on varmasti reunoille saakka. Levitä toinen leipäkerros ja toista edelliset. Tässä kakussa on neljä leipäkerrosta eli kolmessa välissä täytettä. Kostuta jokainen leipäkerros huolellisesti - kostutus on onnistuneen voileipäkakun a ja o!

4. Kääri kakun ympärille kelmua ja siirrä se jääkaappiin vetäytymään ja maustumaan mielellään seuraavaan päivään.

5. Kun kakku on vetäytynyt ja maustunut niin valmista kuorrute: vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi, lisää tuorejuusto ja vispaa kiinteäksi vaahdoksi. Mausta sitruunamehulla ja tillillä. Levitä kuorrute tasaisesti koko kakun päälle.

8. Koristele oman maun mukaan. Koristelua ei kannata hoitaa kovin kauaa ennen kakun tarjoilua, sillä erityisesti tuoreet salaatit ja yrtit eivät pysy kauniina erityisen pitkään.



~ Milja

10.8.2013

Kinkku-voileipäkakku välimerellisellä twistillä

Uuden blogin ihka ensimmäinen postaus, kivaa. :)

Tähän kinkku-voileipäkakkuun on haettu hieman luonnetta lisäämällä välimerellisiä makuja aurinkokuivatun tomaatin ja oliivien muodossa.

Tein ensimmäistä kertaa eläissäni voileipäkakkua ja olin siihen nähden lopputulokseen varsin tyytyväinen. Koristelussa olisi vielä parantamisen varaa, pitää siis hankkia lisää harjoiteltavaa. ;)


Kinkku - aurinkokuivattu tomaatti - oliivi voileipäkakku
n. 30 hengelle


Tarvitset:

1 pss isoa tummaa paahtoleipää
1 pss isoa vaaleaa paahtoleipää

Kostutukseen:

½ l mietoa lihalientä

Täytteet:

600 g palvikinkkua
2 rs aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
4 prk (150g) ranskankermaa
1 maustekurkku

1 prk aurinkokuivattuja tomaatteja (1. täyte)
150 g paprikatäytteisiä oliiveja (2. täyte)
(ruokakermaa täytteen notkistamiseen)

Kuorrutukseen:

1 rs aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa

Koristeluun:

Viinirypäleitä
Kirsikkatomaatteja
Persiljaa
Mini-mozzarellaa
Palvikinkkuleikkelettä
Oliiveja

1.  Valmista ja jäähdytä lihaliemi. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois ja pyri tekemään leivistä saman kokoisia. Valmista täytteet valmiiksi: yhdistä tuorejuusto ranskankermaan, silppua palvikinkku ja maustekurkku pieneksi ja yhdistä ne tuorejuusto-ranskankermaan. Jaa täyte kahteen osaan: toiseen 2/3 ja toiseen 1/3 täytteestä. Pilko aurinkokuivatut tomaatit ja lisää ne isompaan täytteeseen. Pilko oliivit ja lisää ne pienempään täytteeseen. Voit halutessasi soseuttaa täytteet sauvasekoittimella.

2. Pinoa ensimmäinen leipäkerros tummista paahtoleivistä. Tähän kakkuun käytin kahdeksan paahtoleipää per kerros. Kostuta leivät huolellisesti lihaliemellä, voit käyttää apuna esimerkiksi lusikkaa. Jokaisen leipäpalan tulisi näyttää ja tuntua märältä.

3. Levitä leipien päälle ensimmäinen täytekerros; puolet aurinkokuivattu tomaatti -täytteestä. Tasaa lusikalla siten, että täytettä on varmasti reunoille saakka.

4. Levitä toinen leipäkerros vaaleista paahtoleivistä ja kostuta leivät huolellisesti. Lisää oliivitäyte.

5. Lisää kolmas leipäkerros tummista paahtoleivistä, kostuta ja lisää loput aurinkokuivattu tomaatti -täytteestä.

6. Lisää neljäs ja viimeinen leipäkerros ja kostuta se huolellisesti. Kääri kakun ympärille kelmua ja siirrä se jääkaappiin vetäytymään ja maustumaan mielellään seuraavaan päivään.

7. Kun kakku on vetäytynyt ja maustunut niin valmista kuorrute: vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi, lisää tuorejuusto ja vispaa kiinteäksi vaahdoksi. Levitä kuorrute tasaisesti koko kakun päälle.

8. Koristele oman maun mukaan. Koristelua ei kannata hoitaa kovin kauaa ennen kakun tarjoilua, sillä erityisesti tuoreet salaatit ja yrtit eivät pysy kauniina erityisen pitkään. Kestäviä koristeluvaihtoehtoja ovat leikkeleiden lisäksi muun muassa viinirypäleet, tomaatit, herneenversot, sitruuna, kurkku, fetakuutiot, kananmuna ja oliivit.


  ~ Milja